Kaisa Rastimo

Muistan, kuinka minua aikoinaan nauratti paljon, kun sattumalta huomasin googlen muistista, miten 7-vuotias tyttäreni ja hänen ystävänsä olivat hakeneet googlesta tietoa hakusanalla “pojan pippeli”.  Sitten havaitsin tietokoneen välimuistista, että lasten viaton haku oli johtanut heidät kovaa pornoa sisältäville nettisivustoille. Silloin minua nauratti huomattavasti vähemmän.

Tyttäreni on nyt 12-vuotias. Ilmeisesti hän tietää, että vakoilen hänen nettikäyttäytymistään, sillä hän on alkanut peittämään jälkiään netissä. Ryhdyin vastatoimiin. Asetin netin käyttämisen ehdoksi sen, ettei tietokoneen välimuistia saa tyhjentää. Halusin päästä selville, missä kaikkialla lapseni nykyään liikkuu netissä.

Hymyni hyytyi täysin, kun salapoliistityöni tulos selvisi. Tyttäreni ja hänen saman ikäisten ystävättärien idoli on Mc Mane -niminen räppäri.   Hänen rockvideoitaan pystyy kuuntelemaan mm. You Tubessa. Siellä nämä Mc Manen videot ovat äärimmäisen suosittuja. Useimmilla on yli 200 000 katselukertaa. Vertailun vuoksi kerrottakoon, etteivät edes Voicen latauslistan tämän hetkiset kotimaiset listasuosikit, Tehosekoitin, Happoradio ja PMMP yllä samaan You Tuben katselutilastoissa. Mc        Manesta keskustellaan vilkkaasti myös lasten suosimien Koululainen -lehden ja Anna Abreun nettisivustoilla.

Mc Mane on säveltänyt ja sanoittanut hyvinkin erilaisia biisejä, esimerkiksi muutaman tosi koskettavan rakkauslaulun. Tietokoneeni välimuistin mukaan lasten ehdottomia  suosikkeja Mc Manelta ovat kuitenkin biisit “Kuole huora kuole” ja “Vitun teinit”.

Biisissä “Kuole huora kuole”  petetty nuori mies tappaa tyttöystävänsä. “Ei tää kauaa enää kestä kun sut verellä pestään. Sä lupasit huora mulle ikuista rakkautta. Kohta varmasti kaduttaa, on aika mun satuttaa” , Mc Mane räppää. Samalla biisin kaunis melodia tekee laulun sanoihin sisältyvän parisuhdeväkivallan lähes oikeutetuksi: “Sun luokse olin valmis mitä vaan antaa. Mut nyt on aika mun sut sylissäni hautaan kantaa”

Myös tyttöystävän koirat saavat osansa : “Kosto on sulosta ja sen aion maksimoida

Kun oon hoitanu sut tapan myös sun kaksi koiraas.” Aivan räpin lopussa neuvotaan kuulijoita, miten taposta selvitään jäämättä kiinni: “ Mä aion jemmaa sun ruumiisi johkin kauas mettään. Oma vikas huora jälleen sä menit mua pettään. Viillän sun selkääsi nää paholaisen merkit 666 enää et tuu tästä selviin.”

Mc Manen toinen biisi “Vitun teinit” kertoo nuoren miehen seksuaalisesta himosta ja halveksunnasta ala-ikäisiä tyttöjä kohtaan selkein sanoin: “Ei oo kyllä teineihin karvoihin katsomista, sillä eihän niillä karvojakaan oo“ .

Tätä koululaisten suosikkibiisiä kuunnellessa herää kysymys, miten lapsi käsittää sen sanat. Tunnustan, että olisin itse 12-vuotiaana nauranut kippurassa riimeille: “tule tänne horo, niin saat poskeesi letkua” tai “istu hiljaa lutka ja levitä tänne tussupuskas”,      koska en olisi täysin tajunnut niitä.  Vielä vähemmän olisin ymmärtänyt, mitä “kisakireetä teiniä, posliinista herkkua” tarkoittaa?  Enhän edes siinä iässä tiennyt, mitä sana “pedofilia” merkitsee?

Nettisensuurista käydään kiihkeää keskustelua puolesta ja vastaan. Sen vastustajat väittävät nettisensuurin loukkaavan sananvapautta.  Tällä hetkellä Suomen keskusrikos-poliisilla on oikeus sensuroida ainoastaan lapsipornoa sisältäviä sivustoja lapsipornografian levittämisen estotoimista vuonna 2007 säädetyn lain perusteella.

Entä tämä Mc Manen -tapaus? Saako taiteen nimissä kuvailla yksityiskohtaisesti ala-ikäisen tytön sukupuolielintä julkisessa mediassa?  Saako taidetta sensuroida netissä, jos sen katsotaan vahingoittavan lapsia?

Suomi on sitoutunut noudattaamaan YK:n lastenoikeuksien sopimusta. Siinä sanotaan näin:  “Lapsella on oikeus saada tietoa esim. television, radion ja lehtien välityksellä. Valtiolla on velvollisuus rohkaista tiedotusvälineitä tuottamaan lapsen hyvinvointia ja kehitystä tukevaa aineistoa. Lasta tulee suojella hänen hyvinvointinsa kannalta vahingolliselta aineistolta.”

Näiden kunnallisvaalien ehdottomasti kiihkein keskustelu on kietoutunut yhdyskuntapolitiikan ympärille. Kumman mallissa seisot himmelin vai helminauhan? Missä haluat asua, puutarhakaupungissa Uudellamaalla kaukana pääväylistä vai tiiviisti rakennetussa kaupungissa radan varressa? Kannatatko Vanhasta vai asiantuntijoita?

Tyypillisen suomalaisen tapaan keskustelu paisuu: YLE teettää tutkimuksen, jonka mukaan 53 % suomalaisista kannattaa Vanhasen mallia. Ja kuten kunnon asemasotaan kuuluu, vastapuolten kannanotot kärjistyvät päivä päivältä. 29.9. ilmestyvässä Hesarin Nyt -liitteessä toimittaja Hertta Hiltunen tivaa taiteilija Teemu Mäeltä: ”Puutarhakaupunki vai betonimetropoli?” Ja Teemu Mäki vastaa: ”Betonimetropoli on ekologinen.”

Yhtäkkiä keskustelu on saanut uuden käänteen. Pääministerimme utopistisen unelman pilkkaaminen on tehnyt maaperän suotuisaksi uudelle 70-luvulle. Nyt on trendikästä kannattaa rumaa lähiörakentamista, koska se on ”ekologista”.

Olen tästä ilmiöstä huolestunut ja erityisesti espoolaisena. Metron myötä Etelä-Espoota tullaan rakentamaan tiiviisti. En pelkää sitä, sillä tiivis voi tarkoittaa myös kaunista ihmisen ehdoilla rakentamista. Mutta sitä pelkään, että käsistä karanneen asumiskeskustelun myötä, jossa jopa lähiöhelvetistä on tullut ekologinen vaihtoehto, Espoon metron varteen rakennetaan betonimetropolien helminauha.

Haluan kääntää keskustelun suunnan. Eikö puutarhakaupunkimallia ja helminauhamallia voi yhdistää toisiinsa? Molemmissa malleissa on omat hyvät puolensa. Puutarhakaupunkimallissa asumisen viihtyvyys, helminauhamallissa ekologisuus.

Minulla on unelma. Toivon, että rumien betonilähiöiden sijaan Espoon metron varteen rakennetaan kauniiden, idyllisten ja eloisien kaupunginosien helminauha. Mallia näihin hyvän asumisen helmiin voisi ottaa perinteisistä suomalaisista pikkukaupungeista, kuten Raumasta ja Porvoosta tai 50-luvulla rakennetusta Etelä-Haagasta. Espoon metron helmet voivat olla myös värikkäitä ja moderneja Helsingin Pikku-Huopalahti tai Arabianranta. Ja vaikka suomalaiset arkkitehdit haukkuvat englantilaiseen tyyliin rakennuttuja Vantaan Kartanonkoskea ja Espoon Säterinmetsää, niin minusta ne ovat hyviä esimerkkejä tiiviisti rakennetuista viehättävistä asuinalueista.

Haluan Tapiolan olevan Espoon metron varren kirkkain helmi. Tapiolaa ei kuitenkaan saa hehkumaan rakentamalla uutta vaan korjaamalla tämä 60-luvun suomalaisen arkkitehtuurin helmi entiseen loistoonsa.

Vietin lapsuuteni tässä aikoinaan maailman kuuluisimmassa puutarhakaupungissa. Lapsuudestani muistan ruusujen tuoksun, silmän kantamattomiin ulottuvat nurmikot ja riehakkaat leikit monipäisen lapsijoukon kanssa tapiolalaisen kerrostalon pihalla.

Kauneus on ekologista, koska se säilyttää arvonsa sukupolvelta toiselle. Monet haluaisivat pommittaa maan tasalle 70-luvun rumat lähiöt. Niissä ei ole hyvä asua. Sen sijaan kukaan ei halua tuhota kaunista, vanhaa Tapiolaa.